Tällä viikolla olen lähtenyt kokeilemaan uusia ruokajuttuja. Munakkaita erilaisilla täytteillä on tullut tehtyä päivälliseksi. Tämän postauksen kuvassa on päivälliseni viime torstailta. Puoli lautasta on täytetty salaatilla (perusjutut eli salaatti, kurkku ja tomaatti) Munakkaaseen olen laittanut porkkanaraastetta ehkä noin pari desiä. Sulatin päälle yhden "tyynyn" pakastepinaattia ja mausteeksi pippuria. Kananmunia oli kolme. Munakas on pannulla taitettu kaksinkerroin ja leikattu sitten kahteen osaan. palat on aseteltu lautaselle hieman lomittain.
Mitä mieltä Sinä olet sellaisesta asiasta kuin ruuan esillepano? Toki ravintolassa se on tärkeä elementti ja osa elämystä. Omasta mielestäni myös itselle kannattaa tehdä esteettisesti kauniita annoksia. Ruoka maistuu paljon paremmalta, kun se on huolellisesti laitettu esille. Jos haluat tietää enemmän ruokatottumuksistani, kommentoi tähän postaukseen kysymyksellä. Vastaan mielelläni ja kerron jatkossa myös viikkoviesteissä uusista ruokaelämyksistäni. Herkullista viikkoa Sinulle! Anna rohkeasti palautetta ja kerro, mistä aiheista haluat lukea tässä blogissa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentista.